sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Takki, Kujeet ja polkupyörä..

Lämpimiä säitä odotellaan edelleen mutta tein takin.
Ostin kengät.
Ostin polkupyörän.
Takin tein Vallilan Satakieli kankaasta.
kengät on ihanat Kuje-kengät.
Polkupyörä on Solifer.
Tässäpä ne kuvattuna melkoisen viileässä huhtikuun säässä.
Hurrrrrr...








Varovasti koetan totuttautua muihin kuin saappaisiin.
Hui, keväässä on aina kaksi asiaa jotka vaativat pitkän tottuttelun..
Nimittäin se että pitää luopua kaulahuivista ja saappaista.

                                                                                      AURINGON PAISTETTA KAIKILLE!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Taskuohje..

Kun tein aiemmin takin Hannalle ja siitä jäi hieman kangasta yli ja vahingossa olin leikannut neljä taskua takkiin eli kaksi jäi yli niin ajatus laukusta oli päässäni.
Ja toisaalta heräsi myös ajatus siitä mihin vähäiset pätkät vinonauhoja voisi käyttää..
Tasku on helppo mutta ehdottomasti näyttävämpi kuin pelkkä neliömalli.
Otin muutaman tekokuvankin kun kerrankin muistin..
Eli taskulaukku olkaa hyvä:

Vuori ja päällinen suoralla ensin yhteen.
Poimutuslangat yläreunaan mahdollisimman isolla tikillä.

Vinonauhan ompelen aina ensin nurjalle taitoksen kohdalta.
(En tiedä miten se oikeaoppisesti menee..)

Käännetään vinonauha oikealle puolelle ja ommellaan läheltä reunaa.

Taskun yläreuna samoin.
pitää vain muistaa kääntää taitos päihin.

Ja yläreuna tikkauksella kiinni.

Tidii,
ja siinä on valmis tasku laitettavaksi vaikka laukkuun.

Minä vuoritin myös laukut koska minua häiritsisi sisäpuolella näkyvä ommel.
Niin ja toisaalta ei sattunut olemaan mustia saumurilankoja koneessa..

Tämä laukku meni Hannalle ja tästä se ajatus oikeastaan lähtikin.
Voih, minä olen niin huono tekemään mitään ohjeita mutta ihanaa jos jollekkin oli tästä apua ja inspiraatiota.
Nyt on valmistumassa mekkoja ja yksi takki valmiina ja toinen leikattuna..
Minulta puuttuu vain valokuvaaja..
Noh, koetan keksiä jotain ja muistaa tehdä takista ompeluohjeen.

                                                                              KUULLAAN!!!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Takki Hannalle Jyväskylään..

Tervehdys!
Viime kerran jälkeen onkin jo lumet miltei sulaneet ja aurinkokin muutaman kerran lämmittänyt ihanasti.
Onkin siis kevättakkien aika!!
Mie sainkin pyynnön takista Jyväskylän suunnasta ja myötävän vastaukseni jaälkeen saapui paketti ja ohje minkälaista takkia tarvittiin..
Paketissa oli siis Eurokankaan Lonetaa, pitsiliinoja, vuorikangasta, vetoketju ja vinonauhaa.
Siitäpä se takki sitten Hannalle syntyi:









Sovituskuvankin sain ja hyvin takki näytti istuvan omistajalleen.
Se on se paras kiitos kun on saanut ihmisen onnelliseksi omalla tekemisellään!

Joka kerta mie mietin sitä takin ompeluohjeen kuvaamista ja kirjoittamista mutta aina se työ vaan vie mennessään ja ohje jää unholaan..

Toinen takki on valmis myös, tosin itselleni, mutta se odottaa vielä oikean sävyisiä resoreita..
Kuullaan siis mahdollisesti jo piakkoin!
Ihania kevätpäiviä kaikille!